- Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö-

Tällä sivulla kerron hieman seikkailuistani kansalaisaktivismin, yhteisötoiminnan ja politiikan saralla. Tämä sivu on siis siitä, mitä kaikkea suoraa teen parantaakseni maailmaa.

Unelmanani on luoda kestäviä rakenteita, jotka vastaisivat aidosti inhimillisiin tarpeisiin. Tavoitteeni kansalaisaktiivina ovat siis pohjimmiltaan aika yksinkertaiset, vaikkakin niiden saavuttaminen jokaisella tasolla (kunta, alue ja valtakunta) vaatii yhteistyötä. Onhan minulla itselläni vain kaksi kättä.

Taustani on esittävien taiteiden alalla, ammattiyhdistystoiminnassa sekä opettajana. Osaamiseni on sekoitus tarinankerrontaa ja kanssaihmisieni kuuntelemista. Pyrin sanoittamaan monimutkaisia ihmisillisiä asioita mahdollisimman käytännönläheisesti. Ole yhteydessä, jos sinulla on ajatuksia siitä, mistä voisin jatkossa kirjoittaa tai mistä ottaa selvää. Käytössäni olevat voimavarat vaihtelevat jonkin verran, mutta yritän palata kaikkiin asioihin ajan myötä. 

Jos juuri sinä haluat olla auttamassa minua näiden tavoitteiden kanssa, tähän on kolme reittiä:

1. Ole yhteydessä. Tarjoa apuasi tulevassa vaalityössä, kerro kokemuksiasi ja anna minulle tietoa.

2. Tutustu alla asioihin, jotka ovat olleet minulle tärkeitä jo edellisissä vaaleissa.

3. Äänestä tulevissa vaaleissa. Voin auttaa sinua etsimään arvoihisi sopivimman ehdokkaan.

Kiitos, että vaikutat omalta osaltasi!

TÄRKEIMMÄT NYKYISET LUOTTAMUSTOIMET

Puheenjohtaja Esitystaiteen Keskus ry – Performancecentrum rf.

Hallituksen jäsen Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry – Fri Scenkonst i Finland rf

Varapuheenjohtaja Teatterialan ammattilaiset TAM ry.

Varapuheenjohtaja Koulutuspoliittinen Vasemmisto KOVA.

Piirihallituksen varajäsen Pirkanmaan Vasemmisto.

Kunnallistoimikunnan jäsen Tampereen Vasemmisto

Twitter feed is not available at the moment.

Poliittista historiaa – Turku ja Varsinais-Suomi

Olin ensimmäistä kertaa Vasemmistoliiton ehdokkaana Turussa kunnallisvaaleissa 2021 sen jälkeen aluevaaleissa 2022 Varsinais-Suomen alueella. Ehdokkaana prioriteettinani oli kaikkien turkulaisten hyvinvointi ja perusturvallisuus – sekä heidän vaikuttamismahdollisuutensa omiin asioihinsa. Aluevaaleissa puhuin sen puolesta, että hyvinvointialueista olisi tärkeää rakentaa yhteinen, varma rakenne, joka ei pudota yhtään varsinaissuomalaista lävitseen siirtymävaiheen aikana. Jatkan näiden aiheiden edistämistä myös tulevissa vaaleissa vaikkakin kaupunki ja hyvinvointialue vaihtuisivat.  

Kerään tälle sivustolle linkit erilaisiin vaalikoneisiin, joihin olen vastannut edellisissä vaaleissa. Niissä on paljon käytännön kysymyksiä, jotka liittyvät aiheisiin, josta tiedän jotain, mutta joista en ole ehtinyt vielä kirjoittaa. Jos haluatte keskustella kanssani jostain vastauksiini liittyvästä, vastaan mielelläni kysymyksiin ja kuulen mielelläni myös vastakkaisia näkemyksiä.

Olen myös laittanut tälle sivustolle muistiin niitä vaalilupauksia, jotka olen tehnyt. Huomasin jossain vaiheessa, että lupaukset on hyvä jollain tavalla listata, jotta pystyn ne myöhemmin löytämään, ja myöskin kertomaan näkemyksiäni niistä yhä tarkemmin ajan kuluessa.

VUODEN 2022 ALUEVAALIT

Helsingin sanomien vaalikone
Iltasanomien vaalikone
SAK:n vaalikone (sitoumus)

VUODEN 2021 KUNTAVAALIT

SAK:n vaalikone (sitoumus)
Nuorten kuntavaalikone: vastaukset eri kielillä
SETA:n kuntavaalitavoitteet-sitoumus
SOOL:n kuntavaalitavoitteet -sitoumus
Suomen kansallinen väkivaltaobservatorion vetoomus
Teatteri- ja media-alan ammattiliitto Temen kunnallisvaaligalleria
Terveysehdokas-vaalikone
Tilaa taiteelle-sitoumus
Sanoman kuntavaalikone: Helsingin sanomat ja Satakunnan kansa
Trans ry:n kuntavaalitavoitteet: suomeksi, in English.
Tärkeintä kirjastossa -testi
YLEn kuntavaalikone: suomeksi, in English, på svenska.
Yrittäjyyslupaus

Julkaisematta:
Iltalehden kuntavaalikone
OAJ:n kuntavaalikone
TS-yhtymän kuntavaalikone

Vaalimateriaaligalleriat

Aluevaalit 2022

Kuntavaalit 2021

Ihmislähtöistä politiikkaa Juuso-Matiaksen kanssa -blogi

Ay-liikkeen merkitys

Osallistuin tänä viikonloppuna (23.9.-24.9.) SAK:laisten (Suomen Ammattiliittojen Keskusliitto) liittojen nuorille jäsenille tarkoitetulle risteilylle Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen edustajana. Risteilyllä kohtasin hienoja keskusteluja ja ihmisiä. Sain...

Mitä maakunnat päättävät?

Suomeen on tulossa suuri hallinnollinen uudistus, jossa kuntatasolla ollutta toimintaa järjestellään siirretään maakuntiin aluehallintojen toiminnaksi. On tärkeää, että tämä uudistus tehdään järkevästi - ja että uuden alueen päättäjiksi valitaan ihmiset oikein, sillä...

Miksi maailman parantaminen on niin vaikeaa?

Pohdin tänään, mikseivät ihmiset saa enää parantaa maailmaa. Olen seurannut hieman keskustelua, ja minua hämmentää kovasti, että nämä asiat herättävät yhä keskustelua. Jos huomaat itse raivostuvasi siitä, että joku toinen on rakentamassa kaikille parempaa maailmaa, miettisitkö hetken, millaista maailmaa itse rakennat?

Pormestariohjelman asiayhteys

Tänä aamuna pohdin hieman sitä, mikä on laajempi kuva liittyen Vasemmistoliitonkin hyväksymään pormestarisopimukseen. Siellä on mielestäni joitain ongelmallisia muotoiluja - vaikka toisaalta hyväksyn myös, että muotoilut ovat vain niitä: muotoiluja. Todellisuudessa...

Vastuu ja sen kantaminen

Kerron hieman ajatuksiani inhimillisestä ja poliittisesta vastuusta tämän päivän vaalimökkitapaamisten inspiroimana: kumpaakin tarvitsen.

Esitysten tekemisen hinta

Tuntuu siltä, että ihmiset eivät ymmärrä, millainen työmäärä taiteelliseen työhön liittyy. Kerron siksi hieman omasta näkökulmastani, live-esityksen rakentamisesta.

SOOL ja resurssit

Resurssien ohjaaminen oppimisen edellytyksiin ja laatuun on yksinkertainen satsaus tulevaisuuteen. Miksi emme tekisi sitä?

This post is also available in: englantiruotsi