Pohdin tänään, mikseivät ihmiset saa enää parantaa maailmaa. Olen seurannut hieman keskustelua Elokapinasta ja Chisun myöntämästä kulttuurillisesta omimisesta, ja minua hämmentää kovasti, että nämä asiat herättävät yhä keskustelua.

Elokapina on väkivallaton joukko huolestuneita kansalaisia, joiden ainoa tarkoitus on varmistaa, että meillä olisi elinkelpoinen ympäristö myös parin vuosikymmenen päästä. He käyttävät työkalunaan kansalaistottelemattomuutta, ja pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin tämän suoran kansalaisvaikuttamisen kautta. Nyt käynnissä on erityisesti Syyskapina, joka kerää paljon huomiota.

Olen törmännyt sosiaalisessa mediassa kommentteihin, joiden mukaan Elokapina ei tekisi tärkeää työtä – tai että ainakin keinot olisivat vääriä. Olen kummastakin väitteestä itse eri mieltä. Ensinnäkin meillä on todellakin Ilmastohätätila käsissämme, ja kaikki sellaiset keinot ovat tärkeitä, joita voimme käyttää muistuttamaan itseämme todellisuudesta mahdollisimman konkreettisesti jokaisella päätöksenteon tasolla: yksilölle itselleen, muihin ihmisiin ja poliittisissa rakenteissa.

Elokapina aiheuttaa siis mitätöntä häiriötä, ja sen jäsenet kantavat tekojensa seuraukset, yhteisen tulevaisuutemme puolesta.

Toinen paikka, missä tämä sama ilmiö roihahtaa, on keskustelu kulttuurillisesta omimisesta. Termiä käytetään siis, kun puhutaan ilmiöstä, jossa jonkun toisen omaa kulttuuria käytetään omaksi hyödyksi.

Arjessa ilmiö on siis se, että joku hankkisi samanlaisen ”kivan hautakiven” omalle pihalle, jonkalaisen naapuri hankki koiransa maallisille jäännöksille. Sitten tämä joku rakentaisi liiketoimintaa kiven avulla. Hautakiven käyttäminen tällä tavalla ei olisi siis laitonta, mutta se saattaisi silti olla mautonta, ja saada esimerkiksi lapsen pienen omistajan hieman surulliseksi ja hämmentyneeksi, kun hänen edesmenneen eläinystävänsä hyvästelyrituaalissa tärkeä esine saisikin kaupallisen muodon…

Vastaava tunne-elämästä lähtevä säädyllisyys on siis vain ajateltu kulttuurillisessa omimisessa laajemmin kuin yksilötasolla. Jos joku ymmärtää, että hänen teoillaan on seuraamukset, ja hän kantaa vastuun tekojensa seuraamuksista, on se mielestäni arvostettava piirre eikä pilkan aihe.

Miksi näitä vastustetaan?

Miksi siis nämä ilmiöt kuitenkin herättävät vastustusta? En tiedä. Toivon, että Suomessa ei kuitenkaan ole ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että toisten tunteita ei tarvitse huomioida – tai että tärkeiden asioiden vuoksi ei saisi tehdä vaikuttamistyötä.

Minusta tuntuu, että tässä on kuitenkin kyse oman edun tavoittelusta, ja jonkinlaisista taka-ajatuksista: ongelma ei siis ole siinä, mitä ajetaan takaa vaan se, miten yritetään manipuloida ihmiset heitä itseään ja heille tärkeitä asioita uhkaamalla hiljaiseksi. Tämä on perinteinen taktiikka, jota käytetään sekä kouluväkivallassa että erilaisissa diktatuureissa.

Kyse on siis yrityksestä hiljentää, sillä se on ehkäpä ainoa keino, jolla tämänkaltaiset suvaitsemattomat ja ilkeät ihmiset saavat enää äänensä kuuluville. Tämä ei tietenkään tarkoita, että jokainen somessa näistä raivostuva olisi paha ihminen.

On myös täysin todellinen ilmiö, että me ihmisinä luotamme toisiimme ja etsimme keinoja löytää selityksiä maailmalle: jos meille valehdellaan tärkeistäkin asioista, on hyvin helppoa uskoa.

Jos siis huomaat raivostuvasi siitä, että joku on rakentamassa kaikille parempaa maailmaa, miettisitkö hetken, millaista maailmaa itse rakennat?

This post is also available in: englantiruotsi

Juuso-Matias forming a triangle with their hands

Juuso-Matias Maijanen

Author has a background in physical acting and in theatre and drama pedagogy. They are also an intimacy director with Intimacy Directors and Coordinators Inc. with a ’certification pending status’ and are an intermediate fight performer with Nordic Stage Fight Society. Author is currently preparing for their degree projecct within is a MA student at Stockholm University of the Arts (starting autumn 2023) and looking for people to collaborate with.