Keskustelimme viikonlopun aikana työelämän tulevaisuudesta ja siitä, miten esimerkiksi työsuhteisuuden ideaalit ovat kaukana joidenkin ihmisten arjesta. Samoin osallistuin lyhyeen tietoiskuun siitä, mitä järjestöllisen valmiuden nostaminen tarkoittaa käytännössä, ja miten se rakennetaan pian askel kerrallaan. Ensimmäinen askel on pieni, toinen askel suurempi aina sinne teoreettiseen yleislakkoon asti.
Jäin kuitenkin pohtimaan viikonlopun jälkeen vähän, mikä on ay-liikkeen rooli nykyisessä työelämäpolitiikassa, sillä tällä hetkellä oikeistolainen retoriikka ja lakiesitykset pyrkivät viemään ammattiyhdistysliikkeeltä sen perinteisiä vaikuttamistyön keinoja. Intuitioni sanoo, että ammattiyhdistysliike on yhä nykypäivää, mutta toisaalta se on hieman jämähtänyt paikoilleen pitämään huolta saavutetuista eduista pyrkimättä enää konkreettisesti, radikaalisti parantamaan työelämää.
Minun pitää joskus kirjoittaa teksti siitä, miten visioisin itse parempaa työelämää, jossa ihmisten toimeentulosta, ympäristöstä ja hyvinvoinnista tinkiminen ei olisi niin valtaav kilpailuvaltti.
Mikä on ay-liikkeen rooli
Kohtasin risteilyllä ihmisen, joka muistutti, että kevään vaalitappion seurauksena meillä on nyt oikeistohallitus. Hän kuitenkin kyseenalaisti työtaistelun eri muodot, erityisesti lakon, keinona puuttua tulossa oleviin leikkauksiin. Hänen mielestään ei ole työnantajien vika, jos hallitus törppöilee. Demokratia ei voi minusta kuitenkaan perustua hiljaisuudelle.
Jos vallankäyttö Suomessa tapahtuisi täysin ilman keskustelua, jäisivät monet äänet kuulematta, ja poliittinen järjestelmä köyhtyisi. Kun keskustelusta on päätetty jättää esimerkiksi ammattiyhdistysliike, 1,5 miljoonan suomalaisen, edustajat, on vaarana että keskustelu jää yksipuoliseksi. Tällä hetkellähän poliittiset valinnat vähentää pienituloisten tuloja hyvätuloisten kustannuksella yritetään retorisin keinoin naamioida sädekehän kiillottamiseksi. Sen sijaan että vasemmistolaisesti sijoittaisimme tutkimustiedon mukaisesti siihen että saisimme kaikki mukaan, on päätetty sijoittaa hyvätuloisten aseman pönkittämiseen. Tästä on seurauksia, joihin tämänhetkisten päättäjiemme työelämäosaaminen ei tunnu riittävän.
On myös selvää, että syntyy tyytymättömyyttä, ja syntyy epäpuraa. Päätökset vaikeuttavat monen toimijan työtä ja elämää, ne laskevat verotuloja ja aiheuttavat suuren määrän hyvinvointivelkaa ja ilmastovelkaa, joihin kumpaankaan meillä ei ole tässä maailmantilanteessa varaa.
Kokoontumisvapaus
Suomessa on olemassa perustuslaillinen oikeus kokoontua: erityisesti tällä hetkellä tärkäeä on oikeus osallistua mielenosoituksiin. Mielenosoitukset ovat kokoontumisia, jotka toteutetaan jotain tarkoitusta varten juuri oman mielipiteen kertomiseksi. Näitä voivat olla työtaistelutoimenpiteet esimerkiksi työehtosopimusneuvotteluissa – tai sitten poliittisemmat mielenosoitukset, joiden tarkoitus on muuttaa yleistä mielipidettä. Toisaalta mieltä voidaan osoittaa eri asioiden puolesta ja niitä vastaan aika vapaasti.
Perustuslaki sanoo kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta seuraavaa (lähde: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731):
13 §
Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus
Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.
Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen oikeutta mielenosoitukseen osallistumiseksi ei voi estää kuin hyvin painavasta syystä. Ilmeisesti tämä on se lainkohta, joka sallii ns. poliittisen lakkoilun, jota SAK:ssa nyt valmistellaan osana #painavasyy-kampanjaa (https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/poliittiset-tyotaistelut-alkavat). SAK:lle tämä on tärkeä aihe, koska tämänhetkiset työehtosopimukset on rakennettu ottaen huomioon aikaisemman lainsäädännön varaan, se että maan hallinto muuttaa työelämän pelisääntöjä ja poistaa ihmisarvoisen elämän edellytyksiä erityisesti pienituloisilta, muuttaa nykyistä työrauhatilannetta koko maan laajuisesti. Jos lainsäädäntö huonontaa työehtoja, osallistuu eduskunta silloin salakavalasti työehtosopimusneuvotteluihin, tietämättä kuitenkaan omien tekojensa seurauksia. Mielenosoittaminen on tällöin välttämätön tapa ottaa asia puheeksi.
Samoin muuttuva lainsäädäntö vaikuttaa moniin välttämättömiin, valtion rahoittamiin, aloihin. Näitä ovat taide- ja kulttuuri-, koulutus-, terveys- sosiaali- ja pelastuspalvelut ovat viisikanta, jolle rakentuu koko meidän kansalaisyhteiskuntamme, hyvinvointivaltio ja sivistysyhteiskunta. Samoin välttämättömiä aloja ovat logistiikka, siivousteollisuus, ruokateollisuus, rakennusteollisuus ja energiahuolto vain joitain nimetäkseni. Jos välttämättömiä aloja halutaan ylipäätänsä heikentää, on suunta väärä: jos joku tekee välttämätöntä työtä hyvinvointiyhteiskunnan hyväksi, pitäisi hänen myös voida hyvin.
Mahdolliset mielenosoitukset tulevat siis tapahtumaan todellakin painavista syistä.
Työelämän asiantuntemus
Törmäsin tähän samaan keskusteluun aikanaan, kun ”yrittäjyyttä” ehdotettiin pakolliseksi lukiodiplomiksi, jonka voisi suorittaa osana ylioppilastutkintoa. Yrittäjyys on kuitenkin hyvin pieni osa nykyajan työelämää.
Työelämä on omasta näkökulmastani sekoitus monia työn tekemisen muotoja. Vain todella pieni osa ihmisistä voi toimia yrittäjänä. Tietenkin olisi tärkeää, että työnantajayrittäjä osaisi sitten lukea työehtosopimuksia ja toimia työnantajana. Tämän lisäksi olisi välttämätön osa yrittäjyyttä, että he ymmärtäisivät myös vastuunsa osana kansalaisyhteiskuntaa eikä veronkierto ja alipalkattu, pimeä työ olisi enää kenenkään käyttämä kilpailuvaltti.
Työelämässä SAK:lla on kuitenkin paljon ymmärrystä siitä, miten perinteinen palkkasuhde toimii. Myös Temen ja esimerkiksi Rakennusliiton tai PAM:n asiantuntemus työn tekemisen muista muodoista alkaa olla sellaisella tasolla, että sitä voisi hyödyntää. Ilman ammattiliittojen ja ammattiyhdistysliikkeen keräämää yhteistä asiantuntemusta näistä monista työn tekemisen muodoista sekä tärkeistä työelämäkysymyksistä, tehtävät poliittiset päätökset jäävät köyhiksi.
On jotenkin naiivi ajatus, että elinkeinoelämän politiikka voidaan tehdä huomioimalla vain osa elinkeinoelämästä. Moniääninen, tutkimustietoon sekä käytännön kokemukseen perustuva asiantuntemus on kuitenkin voimavara, johon ammattiyhdistysliikkeellä on varmasti eniten tietoa koko maassa.
Miksi hallitus kieltäytyy hyödyntämästä tätä tietoa? Epäilisin, että kyse voi olla jonkinlaisesta hyvävelikerhosta ja omien sponsoreiden suosimisesta: soraäänet auttaisivat maadoittamaan keskustelua käytännön todellisuuteen, mutta yksipuolista keskustelua on paljon helpompi hallita.
Pari sanaa retoriikasta
On hassua seurata kielenkäyttöä, ja sitä, miten asiat muotoillaan välttämättömiksi. Palaan tähän tarkemmin vielä, mutta on hyvin kiinnostavaa huomata, kuinka huippuunsa mietittyä ja kieroa retoriikkaa hallituspuolueet tällä hetkellä käyttävät: ja miten päätösten todellisuus sekä sosiaalisen median ulosanti eroavat toisistaan. En lähde analysoimaan tätä nyt sen tarkemmin, mutta kirjoitan siitä nyt pari sanaa, jotta muistan kommentoida sitä jossain vaiheessa.
Lopuksi
Lähdin ajamaan tässä kirjoituksessa pitkälti takaa sitä, mikä on ammattiyhdistysliikkeen rooli poliittisessa päätöksenteossa. Voisin sanoa, että rooli on moninainen.
Ensinnäkin on tärkeää että keskusteluja kaikkien erilaisten työntekijöiden puolesta pidetään yllä. Teme on tästä hyvä esimerkki, kun tasapainotamme sisäisesti jokaisessa työehtoneuvottelussa kaikki ammattiryhmät keskenään sekä toisaalta liitto käyttää resursseja myös itsensätyöllistäjien ja ei-työsuhteisten aseman parantamiseen.
Toisekseen, ammattiyhdistysliike on yksi selkeä järjestäytymisen rakenne. Se yksinkertaisesti mahdollistaa ihmisten tulevan yhteen itselleen tärkeiden asioiden ympärille. Jos me käyttää kolmasosan vuorokaudesta johonkin asiaan, haluaa tietenkin, että se jokin asia on mahdollisimman hyvin rakennettu.
Kolmas seikka on tietenkin se, että nykyaikaista keskustelua uusista rakenteista, hyvinvointi- ja ilmastotalousmalleista ei tunnuta käyvän muualla. Ay-liike painottaa esimerkiksi oikeudenmukaista tai reilua siirtymää, ja toisaalta ihmisten hyvinvointia parantavia rakenteita on rakennettu jo sata vuotta osaksi työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia.
Ay-liike on siis välttämätön osa julkista keskustelua. Sillähän ei ole sinänsä aseman tuomaa poliittista valtaa, mutta asiantuntijuutta ja tietoa sitäkin enemmän.
Jatkan siis ainakin itse ay-toimijoiden kuuntelua poliittisessa keskustelussa, jotta voimme yhdessä rakentaa kaikille parempaa maailmaa.
